Stromae - Papaoutai

29.1.2012

Sannalla

Mie lähdin perjantaina viettämään viikonloppua Sanna-siskolle, joka asuu perheineen Lemillä. Sannalla on neljä lasta, joista yksi on kolmivuotias kummipoikani Mikke, ja koko perheen kanssa tuli vietettyä mukavia hetkiä. Viikonloppu oli siis hauska ja mie huomasin kuvausinnostuksenkin nostavan päätään pitkän tauon jälkeen. Pitkästä aikaa kunnon kuvapostaus!











P.S. Miten mie selviän sitten kun Picnik lopettaa?

22.1.2012

Haudan lepo

Mie olen onnellinen, että sain olla tällä kertaa järjestelemässä ja päättämässä asioista. Isin kohdalla miulta ja Pinjalta ei kysytty mitään, varmistettiin vain onko Savitaipaleen hautausmaa hyvä ja mitä virsejä halutaan laulaa. Ei kysytty arkun päällä olevista kukista, saatika itse arkusta. Ei haluttu tietää meidän mielipidettä muistojuhlallisuuksien kulusta, tarjoilusta taikka ohjelmasta. Kuolinilmoituskin ilmestyi lehteen ihan omia aikojaan. Nyt mie sain olla vaikuttamassa näihin kaikkiin ja lisäksi hautapaikka sekä vieraslista on miun, äitin ja siskoni Sannan yhteisiä päätöksiä, ja se tekee miut (tilanteen huomioiden) iloseksi.

Hautaus oli häiriötön ja kaunis tilaisuus. Lepolan kappeli on kodikas ja lämmin, eikä läheskään niin ahdistava paikka kuin mahtipontiset kirkot. Muistotilaisuus pidettiin El´Si:ssä, joka oli niin ikään pieni ja kotoisa kahvila. Meidän poppoolle oli varattu "Sininen huone", joka meinasi jäädä ahtaaksi mutta riitti kuitenkin. Kaiken kaikkiaan siunaus sujui siis hyvin ja tunnelma oli tilanteeseen nähden ihan hyvä.




17.1.2012

Kisukuume

Tällä hetkellä ihaninta olisi, kun joku pikkuinen miukuva olento kömpisi jonnekkin peiton uumeniin saalistamaan varpaita, kun mie yritän käydä nukkumaan. Miulla on kissanpentukuume! Okei, ehkä mie yrittäisin korvata Iinestä jos pennun hankkisin, mutta tosiasia on että miulla ja Pinjalla oli yhteinen haave kissanpennusta jo ala-asteella. Silloin ei pentua voitu ottaa, koska Iines ei tullut muiden kisujen kanssa toimeen. Nyt tilanne on toinen, vaikka harmittaakin ettei Pinja voisi olla mukana iloitsemassa. Ehkä mie vielä jonain päivänä hankin sen unelmieni norjalaisen metsäkissan tai siperiankissan (eikä miulla ole kallis maku...).

13.1.2012

Siirtopäivä

Eilen oli yksi ensimmäisistä rajapyykeistä irti päästämisessä. Heti aamulla herätessä oli kurkkua kuristava tunne, kun tiesi mitä iltapäivällä oli tapahtumassa. Kolmen aikaan iltapäivällä myö lähdettiin viemään Pinjaa sairaalasta hautausmaan kylmiöön.

Kun ajettiin Sannan ja äitin kanssa sairaalan Kappelin pihaan, vuoden takaiset muistot tulvi miun mieleen. Kättelimme joitain henkilöitä ja astuimme mustan ruumisauton ohi sisään. Lääkärintakissa oleva mies juttelee vähän "mukavia" ja päästää sitten Kappeli-huoneeseen. Siellä mie olen istunut viimeksi vuosi sitten Pinja miun vasemmalla puolella isiä katsomassa, ja nyt se tuodaan arkussa siihen isin tilalle. Äiti sanoi että ottaisin kameran mukaan, mutta mie muistan kyllä sen näyn ikuisesti.

Pinjan kasvoja ei näytetä, koska ne on niin ruhjeilla. Pinja on luultavasti muualtakin ihan hajalla, mutta myö nähdään vaan peiton alta esille nostettu käsi. Oikea käsi, joka pitää kiinni lapsuuden lempilelusta Soisasta ja jossa on pieni mustelma pikkurillin alapuolella kämmenselässä. Se oli Pinjan käsi, mutta Pinja ei ollut siinä. Se tyttö, joka makasi siinä valkoisten peittojen alla rippimekossaan kukkakimppu rinnan päällä, ei ollu enää meidän Pinja. Se oli pelkkä kuori, josta Pinja on karannut.

8.1.2012

Iines

Iineksellä, mein 18-vuotiaalla kissalla oli jo pari kuukautta ollut munuaistulehdusta ja siihen lääkitys, ja tällä viikolla käytiin sitten lopettamassa se. Se oli todella huonossa kunnossa ja pissi joka paikkaan, joten oli jo sen aika lähteä. Onneksi itse kuolema ei ollut kivulias, eikä komplikaatioitakaan ollut. Nyt täytyy vaan toivoa, että se pääsi parempaan paikkaan. ♥

4.1.2012

Pinja Marisa

Mie olen huomannut tässä vuosien varrella, että asiat kun menee hyvin, tapahtuu elämässä tilit tasaavasti ja miinukselle heittäen jotain todella, todella pahaa. Kun ovelle tulee kaksi poliisia ja sosiaalityöntekijää, tietää mitä on tapahtunut. Sitä ei halua uskoa eikä kuulla, mutta kun toinen poliiseista todentaa sen sanomalla "tuomme suruviestiä", maailma romahtaa. Miun pikkusisko Pinja on joutunut junan töytäisemäksi ja menettänyt henkensä.

Ensimmäisenä reagoi äiti, ja mie reagoin siihen lohduttaen ja sulkien omat tunteet ulkopuolelle. Äiti huutaa ettei tahdo kuulla sitä, älkää sanoko sitä, olkaa hiljaa! Mie kysyn poliiseilta mitä on tapahtunut, kun äiti käy istumaan sängylle. Mie silitän sen täriseviä käsiä. Sosiaalityöntekijät katsoo säälivästi.

Pinja oli ilonen ja reipas, hassutteli. Mie jaksoin kantaa sitä olkapäilläni öbaut kymmenvuotiaaksi asti, sitten miun olkapää meni sijoiltaan. Sen kanan nimi neljävuotiaana oli Klaara ja äiti opetti meidät yhtenä jouluna helistämään helistimiä Kulkuset-laulun kertosäkeen tahdissa. Mie lellin Pinjan pilalle antamalla sille aina isomman palan puolitetusta leivoksesta tai kakusta. Viime aikoina se tuli aina miun huoneeseen katsomaan telkkaria ja unohti ruokalautasensa sinne, mistä mie aina nalkutin. Pinja oli ihana sisko ja miun paras ystävä, enkä olisi ikinä halunnut kirjoittaa tätä tekstiä siitä. En ainakaan näin äkkiä.

Pinja Marisa
♥ 14.3.1996
† 2.1.2012

1.1.2012

Uusi vuosi

Mökkireissun jälkeen päätettiinkin Timpan kanssa lähteä takasin Pettilän peräkorpeen ja viettää uusi vuosi siellä. Raketit paukkuivat ja skumppaa juotiin, oli rattoisaa. Ja kun myöhemmin rauhotuttiin Timon kanssa aittaan nukkumaan, polvistui poika miun eteen ja kysyi vilpittömällä äänellä: "Kulta, mennäänkö kihloihin?" Nyt miun sormessa on hopeinen sormus puolikasta kokoa liian iso. :) Hyvää Uutta Vuotta!